Tervetuloa Karaokefinland-sivustolle kerätyn mielenkiintoisen tietopaketin pariin! Nimensä mukaisesti sivusto käsittelee karaokea ja sen suurta suosiota.
Sivuston aihepiirit
Kerromme sivustollamme karaoken alkuperästä sekä siitä, mistä kaikki oikein sai alkunsa ja kuinka karaoke alkoi hiipiä kodeista myös esiintymislavoille tai päinvastoin. Sivusto antaa vinkkejä itselle oikean karaokekappaleen valintaa varten ja painottaa äänentoiston merkitystä. Tämä harrastus onkin välineurheilua siinä mielessä, että oikeanlaiset laitteet, kuten äänentoistolaitteet, ovat tärkeässä osassa onnistuneen karaoke-esityksen luomisessa. Kaiken kaikkiaan sivusto käsittelee karaokea hyvin monipuolisista näkökulmista käsin ja voi tuoda lukijoille aivan uudenlaisia näkökulmia tähän jännittävään harrastukseen ja ajanvietteeseen liittyen.
Innostuksen lisääminen ja rohkaisu
Eräs sivustomme tärkeimmistä tavoitteista on innostaa karaokeharrastajia entistä enemmän kehittämään itseään laulajina ja tutustumaan myös karaoken taustoihin. Pyrimme myös rohkaisemaan alan harrastajia esiintymään yleisön edessä. Tämä saattaa tuntua monen kohdalla korkealta kynnykseltä ylittää ja moni laulaakin karaokea mieluiten kotona, yksin neljän seinän sisällä tai maksimissaan oman perheen kesken. Esiintyminen ihan oikealla esiintymislavalla luo kuitenkin aivan erityisen tunnelman, jota ei voi verrata kotona laulamiseen. Mukana elävä yleisö nostaa esiintyjän adrenaliinipiikkiä ja luo hänelle tunnelman, jossa esiintymiseen tulee aivan uudenlaista puhtia.
Oikeanlaisen karaokekappaleen valinta lisää itseluottamusta sekä uskallusta esiintyä yleisön edessä. Valitse siis kappale, jonka tunnet läpikotaisin ja harjoittele sitä useita kertoja ennen lavalle astumista. Älä valitse liian vaikeaa kappaletta, mutta älä myöskään sellaista, joka ei puhuttele sinua lainkaan. Jos kappale on sinulle mieleinen, välittyy kappaletta kohtaan tuntemasi kunnioitus todennäköisesti myös yleisöllesi, mutta ellet itsekään pidä kappaleesta, on sinun vaikea saada yleisöäsikään innostumaan siitä. Tietty aitous on tärkeää esiintymisessä ja omaa vastenmielisyyttä on vaikea piilottaa kaiken näkevältä yleisöltä. Ei siis välttämättä ole hyvä idea valita suosittua hittiä omaksi esiintymiskappaleeksi, ellet itse voi kappaletta sietää.
Esiinny ensin perheellesi tai vaikkapa muutamalle ystävälle, jos suoraan vieraan yleisön eteen meneminen pelottaa liikaa. Ellet uskalla kokeilla esiintymislavalla laulamista yksin, ota mukaasi muutama ystävä, joiden äänet stemmaavat oman äänesi kanssa. Yhdessä esiintymislavalla ei tunnu yksinäiseltä eikä esiintyminen pelota liikaa. Toisianne tsemppaamalla voitte kokea, miltä tuntuu esiintyä oikean yleisön edessä. Tervetuloa estradille Karaokefinlandin vanavedessä!