Karaoke, tuo suomalaisen baarikansan lempipuuha! Karaoke on todella suosittu ajanviettotapa baareissa ja monelle suorastaan harrastus – siksi varmasti suomalaiset kaupungit ovat pullollaan paikkoja, joissa voi laulaa karaokea. Karaokessa kuka vaan saa mennä lavalle laulamaan erilaisia kappaleita, ja kukaan ei kysele laulutaidon perään. Siksi monet aloittelevat laulajat hakevat kokemusta niin itse laulamisesta, kuin yleisön edessä esiintymisestä.
Kaikki karaokelaulajat eivät kuitenkaan ole vasta-alkaneita, eilisen teeren poikia. Monet karaokelaulajat ovat uskomattoman lahjakkaita laulajia, jotka nauttivat lahjastaan täysin rinnoin. Monille heistä karaoke on ainoa paikka ilmaista itseään laulun keinoin. Parhaimmat laulajat päätyvätkin usein kehittämään laulukykyään äärimmilleen vaikeiden ja suosittujen kappaleiden kautta. Monet karaoken suosituimmat laulut ovat koskettavia, samaistuttavia ja herkkiä, mutta samalla äärimmäisen vetovoimaisia sekä vuosi toisensa jälkeen laulettuja klassikoita.
Monet karaokelaulut ovat sellaisia, joita sekä niiden laulajat että kuuntelijat kuluttavat normaaleissa arkisissa puuhissaan. Siinä missä toisella pauhaavat Queenin klassikot tiskatessa, saa toinen rentoutuneen mielen kuuntelemalla Adelen kappaleita samalla, kun pelaa online-kasinoiden slottipelejä. Parhaita kolikkopelit kokemuksia saakin silloin, kun kuuntelee omia lempikappaleita samaan aikaan – ja ties vaikka lauleskelee niitä ääneen!
Monet karaoken kappaleet ovat sellaisia, joita saattaa kuulla illan aikana moneen eri otteeseen. Se johtuu siitä, että kerran lavalla ollessaan karaokelaulajat haluavat esittää itselleen tärkeitä, symbolisia kappaleita – ja usein nämä kappaleet sattuvat olemaan monen tuntemia listahittejä. Mutta millaiset kappaleet ovat vedonneet suomalaisiin karaoken kuluttajiin? Millaisia kotimaisia ja ulkomaalaisia kappaleita suomalaiset karaokelaulajat haluavat laulaa vuodesta toiseen? Lue lisää tästä artikkelista, nii tiedät!
Suosituimmat suomalaiset karaokekappaleet
Mitkä ovat suosituimpia kappaleita karaokessa? Yleisesti ottaen eniten laulettuja kappaleita ovat tunnistettavat listahitit, mutta monet suosituimmista kotimaisista kappaleista ovat vuosikymmen toisensa jälkeen rakastettuja klassikoita.
1. Lapin kesä, esittäjä Vesa-Matti Loiri
Ehdottomasti suosituin kappale karaoken suomalaisessa maailmassa on Vesa-Matti Loirin esittämä Lapin kesä, joka on alun alkaen Eino Leinon runo. Ensimmäistä kertaa lauluksi se sävellettiin Kaj Chydeniuksen toimesta vuonna 1966.
2. Paratiisi, esittäjä Rauli ”Badding” Somerjoki
”Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin!” Tämä Rauli ”Badding” Somerjoen säveltämä ja sanoittama kappale on klassikkojen klassikko suomalaisten kappaleiden keskuudessa, jonka Rauli ”Badding” Somerjoki teki yhteistyössä Arja Tiaisen kanssa. Se on myös Suomen kaikkien aikojen toistetuin kappale, joten ei ihme, että se keikkuu listojen kärjessä myös karaokelaulujen saralla.
3. Kotiviini, esittäjä Anna Hanski
Kotiviini-kappale on itseasiassa suomennettu versio yhdysvaltalaisen Lee Hazlewoodin säveltämästä ja sanoittamasta kappaleesta. Sen levytti vuonna 1960-luvulla Hazlewood yhdessä Suzi Jane Hokomin kanssa. Suomenkielisen version on suomentanut Jukka Alihanka, ja sen on esittänyt Anna Hanski.
4. Joutsenlaulu, esittäjä Yö
5. Levoton Tuhkimo, esittäjä Dingo
6. Peggy, esittäjä Samuli Edelmann
7. Mandoliinimies, esittäjä Hector
8. Kuuleeko yö, esittäjä Paula Koivuniemi
9. Satulinna, esittäjä Jari Sillanpää
10. Moottoritie on kuuma, esittäjä Pelle Miljoona
Suosituimmat ulkomaalaiset karaokekappaleet Suomessa
Vaikka suomalaiset rakastavat laulaa suomalaisia kappaleita karaokessa, pauhaavat karaokepaikkojen kaiuttimista myös monet ulkomaalaiset suosikit. Tässä kymmenen suosituinta ulkomaalaista kappaletta, jota suomalaiset karaoken laulajat rakastavat laulaa vuodesta toiseen.
1. Bohemian Rhapsody, esittäjä Queen
Queen on yleisesti niin suomalaisen, kuin ulkomaalaisen karaokekansan suosikkiyhtyeitä. Monet Queenin hittikappaleet soivat edelleen monien soittolistoilla, radioissa ja sitä myöten tietenkin myös karaokelavoilla. Queenin kappaleista ehdottomasti suosituin karaokekansan keskuudessa on kaunis ja koskettava Bohemian Rhapsody. Se on Queenin kappaleista yleensäkin menestynein.
2. Welcome to the jungle, esittäjä Guns N’ Roses
Rockin klassikkobändi Guns N’ Rosesin tunnetuin kappale Welcome to the jungle on Suomen toiseksi suosituin ulkomaalainen karaokekappale.
3. My heart will go on, esittäjä Celine Dion
Titanic-elokuvan kuuluisaksi tuoma kappale ”My heart will go on” on yksi laulaja Celine Dionin kuuluisimpia tuotantoja. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.
4. I will Always Love You, esittäjä Whitney Houston
5. Rollin’ in the Deep, esittäjä Adele
6. Crazy in Love, esittäjä Beyonce
7. Losing My Religion, esittäjä R.E.M.
8. Eternal Flame, esittäjä The Bangles
9. In the arms of an angel, esittäjä Sarah McLachlan
10. Livin’ on a prayer, esittäjä Bon Jovi